Joulukuun juhlista joulunviettoon! Joulukuu on perinteisesti juhlan aikaa lukiossamme. Syksyn ylioppilaita ja Suomen itsenäisyyttä juhlitaan ennen itsenäisyyspäivää. Vuodesta 1998 alkaen muutamaa välivuotta lukuun ottamatta lukiossamme…
Tyllin syyslukukausi 2018
Tyllin syyslukukausi 2018 Syyslukukausi 2018 on päättymässä on aika hengähtää kohta joulun pyhiksi ja uudeksi vuodeksi. Elokuun lämpö vaihtui syksyn koleudeksi hitaasti, mutta ylioppilaskirjoitukset tulivat…
Punainen liitu
Punainen liitu Liikenteessä tehdään aivan liikaa vääriä valintoja. Osa niistä johtaa kuolemaan ja osa vammautumiseen. Tämän surullisen asian tiimoilta on käynnistynyt Punainen liitu-kampanja, joka jalkautui…
Kahdeksan uutta valkolakkia
Kahdeksan uutta valkolakkia Kahdeksan uutta ylioppilasta sai suorittamansa tutkintonsa merkiksi painaa valkolakin päähänsä itsenäisyyspäivän aattona lukiomme salissa. Kaksi heistä oli suorittanut tutkintonsa toisessa lukiossa, mutta…