Penkkareista lukulomalle

TORNION YHTEISLYSEON LUKIO

Penkkareista lukulomalle

14.2.2025

Tämän vuoden penkkarit olivat todella tyylikkäät kaikilta osin. Abeilla oli aidosti hauskaa, ohjelma sujui suunnitellusti ja sujuvasti, koulun koristelu oli tehty hyvällä maulla, salitilaisuus oli ohjelmaltaan ja toteutukseltaan onnistunut ja abien uloskantokin sujui mallikkaasti.

Penkkarien teema oli Las Vegas, mikä näkyi sopivalla tavalla koristeluissa ja muissakin asioissa. Abit olivat tapansa mukaan pukeutuneet mitä mielikuvituksellisimpiin asuihin. Abivideo oli erityisen hauska ja nauratti kovin yleisöä.

Penkkaririehaa oli tullut seuraamaan myös tiedotusvälineiden edustajia. Nähtiinpä television Yle Uutiset Lapissa juttu abien juhlinnasta. Abien uloskantoa oli saapunut katsomaan runsaslukuinen väkijoukko.

Abit nousivat kolmen rekan lavalle. Rekat kiersivät pitkin kaupunkia iloitsevat abit kyydissä. Abit ansaitsevat suuren kiitoksen hyvin toteutetusta päivästä, jossa oli säilytetty jotain vanhaa, mutta jossa oli myös jotain uutta.

Penkkarikoristelua
Punahilkka
Smurffit innoissaan
Teletapit menossa mukana
Monenlaista hahmoa
Kaukaa menneisyydestä
Hellyyttävä hehmo
Kolmen kopla
Matkalla Lappiaan
Lavalla hymyilyttää

Samankaltaiset artikkelit

  • 20 vuotta vesientutkimuskurssia

    TORNION YHTEISLYSEON LUKIO 20 vuotta vesientutkimuskurssia Kurssi oli antoisa; vesien tutkimisen lisäksi saimme kunnon pläjäyksen tietoa biologiasta ja maantiedosta, jouduimme pärjäämään ruotsalaisten kanssa ruotsilla tai englannilla, saimme sekä liikuntaa että aikaa vain olemiseen ja lisäksi vieläpä unohtumattomia uusia kokemuksia. Olen todella iloinen siitä, että päätin ottaa tämän kurssin ja suosittelenkin vesientutkimuskurssia kaikille. Kävisin mielelläni kurssin…

  • Kaunis Lucia-konsertti

    TORNION YHTEISLYSEON LUKIO Kaunis Lucia-konsertti Välivuoden jälkeen saimme nauttia lukiomme Lucia-konsertista. Iltapäivällä konsertin yleisönä olivat lukiolaiset ja illalla oli muiden vuoro nauttia tästä kauniista Lucia-konsertista. Rauha: ”Sytytän rauhan kynttilän.Tuon rauhaa sinne, missä on sota;ja rauhaa sinne, missä ihmisten kesken on riitaa.Sytytän rauhan kynttilän rauhattomaan ihmissydämeen.” Ilo:”Sytytän ilon kynttilän.Me kaikki tarvitsemme elämäämme iloa.Elämä on tulvillaan ilonaiheita.Meillä…

  • Ylioppilaat juhlivat ajallaan

    TORNION YHTEISLYSEON LUKIO Ylioppilaat juhlivat ajallaan Ylioppilasjuhlan aluksi tulevat ylioppilaat saapuivat saliin parijonossa Ylioppilasjuhla alkoi suvivirrellä ja jatkui perinteiseen tapaan. Videolinkki 1 Ohjausryhmät saivat vuoronperään todistukset, stipendit ja valkolakkinsa. Rehtori Marko Kaarlela piti puheen yleisölle ja uusille ylioppilaille. Videolinkki 2 Tornion yhteislyseon lukion 91 uutta ylioppilasta painoi valkolakin päähänsä. Juhlassa kuultiin kolme hienoa musiikkiesitystä, jotka…

  • Abiturientit suosittelevat

    TORNION YHTEISLYSEON LUKIO Abiturientit suosittelevat Tervetuloa lukemaan ÄI8-kurssin lukuvinkkauksia!Abiturientit vinkkaavat vain hyviä teoksia läksiäislahjaksi lukioon jääville. Ideana on, että lukemisesta tulisi elinikäinen harrastus, jota haluaa jatkaa opiskelun jälkeenkin. Toivottavasti innostut jostakin uudesta kirjasta!   Mielensäpahoittajan Suomi Tuomas Kyrön (Mielensäpahoittajan Suomi, 2017) tunnetuksi tullut romaanisarja mielensäpahoittajasta sai Suomi 100 vuotta painoksen. Se kertoo vanhasta miehestä, joka on…

  • Vanhat tanssit pyörteissä

    TORNION YHTEISLYSEON LUKIO Vanhat tanssit pyörteissä Penkkareita seuraavana päivänä juhlimisvuorossa ovat lukion kakkoset. Heistä on tullut koulun vanhimpia eli vanhoja. Vanhojen päivän luonne on muuttunut vuosien kuluessa. Nykyään vanhat pukeutuvat hienoihin vaatteisiin ja varsinkin tytöt käyttävät rahaa ylenmäärin tätä päivää varten. Vanhat käyvät esittelemässä tanssitaitojaan yläkouluissa ja alakouluissa. Tänä vuonna vanhojen tanssitaitoja saivat ihastella pitkästä…

  • Syyslomaa kohti 2019

    TORNION YHTEISLYSEON LUKIO Syyslomaa kohti 2019 Syksy on jo varsin pitkällä ja joulu on jo lähempänä kuin elokuun koulun alku.  Syksy on ollut varsin mielenkiintoinen näin rehtorin näkökulmasta katsottuna, koska jälleen meillä on ollut ilo isännöidä monia ainutkertaisia tapahtumia. Koko talolle näkyi tavallista paremmin valtakunnallinen yrittäjän päivä 5.9.2019, jolloin saimme puhujaksi koko talon väelle kaksi…