TORNION YHTEISLYSEON LUKIO

Vanhat tanssit pyörteissä

20.2.2019

Penkkareita seuraavana päivänä juhlimisvuorossa ovat lukion kakkoset. Heistä on tullut koulun vanhimpia eli vanhoja. Vanhojen päivän luonne on muuttunut vuosien kuluessa. Nykyään vanhat pukeutuvat hienoihin vaatteisiin ja varsinkin tytöt käyttävät rahaa ylenmäärin tätä päivää varten.

Vanhat käyvät esittelemässä tanssitaitojaan yläkouluissa ja alakouluissa. Tänä vuonna vanhojen tanssitaitoja saivat ihastella pitkästä aikaa myös Arpelan koulun oppilaat. Kouluvierailujen ajaksi tanssijat jakaantuivat kahdeksi eri ryhmäksi. Vanhat tanssivat täydellä kokoonpanolla kahdesti Putaan urheiluhallilla. Päivällä he esiintyivät lukion, Putaan ja Hannulan koulun oppilaille. Illalla oli vuorossa yleisöesiintyminen. Molemmilla kerroilla Putaan urheiluhallin katsomot täyttyivät äärimmilleen katsojista.

Ohjelman aluksi tanssiparit esiteltiin, jonka jälkeen oli kymmenestä eri tanssista koostuva esitys. Ohjelman loppuun vanhat olivat suunnitelleet hauskan oman tanssinsa. Aivan lopuksi yleisö sai osallistua tanssiin, kun vuorossa oli yleisötanssi.

Vanhojen päivä on lukiossa opiskeleville mieleenjäävä päivä, jota odotetaan etukäteen ja muistellaan jälkikäteen.