TORNION YHTEISLYSEON LUKIO

Syksyn ylioppilaat juhlivat 2019

8.12.2019

Itsenäisyyspäivän aattona julistettiin yhdeksän abiturienttia ylioppilaiksi lukiomme monitoimisalissa. Heistä viisi oli ns. ammattilukiolaisia. Juhla sujui syksyn ylioppilasjuhlan perinteitä noudattaen. Juhla on samalla itsenäisyysjuhla. Yhteislauluina laulettujen Lippulaulun, maakuntalaulun ja Maamme-laulun lisäksi tarjolla oli muutakin musiikkia persoonallisten laulajien esittäminä.

Veteraaniviesti vaihtoi omistajaa päivänä, jolloin talvisodan alusta oli kulunut muutama päivä yli 80 vuotta.  Uuden ylioppilaan puhe oli hyvin henkilökohtainen, koskettava ja upea. Se sai monen kuulijan silmät kostumaan. Juhlavin hetki juhlassa oli ylioppilaaksi julistaminen ja ylioppilaslakin päähän painaminen. Vähintään kaksitoistavuotinen yleissivistävä koulutaival oli takana ja tulevaisuus siinteli edessä.