TORNION YHTEISLYSEON LUKIO

Vanhat vuosimallia 2020

15.2.2020

Kun abiturientit ovat juhlineet omat juhlansa omalla tavallaan, niin on lukion kakkosten vuoro juhlia. Heidän tyylinsä juhlia lukion vanhimmiksi opiskelijoiksi pääsemistään on täysin erilainen kuin vuotta vanhemmillaan.
He pukeutuvat hienosti ja esittävät ahkerasti harjoiteltuja tanssikuvioitaan.

Totutusta poiketen vanhat eivät tänä vuonna kiertäneet vanhojen päivän aamuna tanssimassa muilla kouluilla, vaan poseerasivat kameran edessä lukiolla järjestetyssä valokuvauksessa. Päivällä he tanssivat ensi kertaa yleisön edessä Putaan urheiluhallilla. Yleisönä oli pääasiassa koululaisia ja lukiolaisia.

Illalla oli edessä suurelle yleisölle tarkoitettu esiintyminen salintäyteiselle yleisölle. Maanantaina on paluu arkeen pulpettien ääreen.