TORNION YHTEISLYSEON LUKIO

Perinteisen hauska puurojuhla

16.12.2019

Lukion puurojuhla on hauska joulunalusajan juhla. Sillä on lukiossamme pitkät perinteet. Sen järjestämisestä vastaa opiskelijakunta. Puurojuhla on suuri yhteisöllisyyttä kasvattava voimannäyttö ja sitä kautta näyteikkuna ulospäin. Tämän vuotinen puurojuhla sujui hienosti. Puuron ja torttukahvien tarjoilu kävi mallikkaasti. Tarjoilijat saivat ainutkertaista kokemusta tarjoilutehtävästään.

Puurojuhlan musiikkiesityksiin on helppo saada vapaaehtoisia esiintyjiä, jotka vielä suoriutuvat tehtävistään upeasti. Tänä vuonna puurojuhlaan saatiin myös kaivattu opiskelijakunnan näytelmä, joka kuului puurojuhlan vakio-ohjelmaan menneinä vuosina.

Monen pitkäaikaisen opettajan mielessä ovat säilyneet hullunhauskat opiskelijaryhmän tiernapoikaesitykset. Lukion henkilökunnalla on ollut vuosikausia oma ohjelmansa. Kymmenen vuoden ajan tämä ohjelma on toteutettu huumoripitoisen videon avulla. Niin myös tänä vuonna. Puurojuhla täyttää aina juhlasalin täyteen, joten sillä on tästäkin syystä sosiaalinen tilaus.

Vuoden 1999-2000 vuosikertomus kertoo, että tuonakin lukuvuonna puurojuhlan ohjelman kokoon haaliminen ja järjestely antoi tekemistä koko hallitukselle. Vastuu juhlan onnistumisesta oli valtava, mutta haaste otettiin vastaan viekkaasti hymyillen. Joulunäytelmän käsikirjoittaminen toi veren maun suuhun koko käsikirjoitusryhmälle. Kahvia kului luomistyössä. Näytelmä vaati suuren panostuksen koko ryhmältä. Harjoituksia oli koulun jälkeen, kouluaikana, viikonloppuna ja viikolla. Puvustus, lavastus ja videotykki toimivat loistavasti. Esitys oli menestys ja sai kehuja osakseen koko kevään ajan. Ryhmähenki oli esityksen jälkeen saumaton.
Näin siis kaksikymmentä vuotta sitten puurojuhlassa. Paljon on vettä virrannut Tornionjoessa tuon jälkeen, mutta puurojuhla elää edelleen ja voi hyvin.