TORNION YHTEISLYSEON LUKIO

Ilon kautta lukio-opintoihin

5.9.2019

Onko lukio-opiskelu aina rankkaa ja ilotonta? Jos tuota olisi kysytty lukiomme ykkösiltä heidän ryhmäytymispäivän jälkeen, niin vastaus olisi ollut, että ei ole. Ryhmäytymispäivä on yksi lukion hauskoista päivistä vanhojen tanssien, penkkareiden, puurojuhlan ja ylioppilasjuhlan rinnalla.

Ryhmäytymispäivän ohjelman kasasivat tänäkin vuonna yhdessä Nuorisotiedotuspiste Aaltonen, Tornion seurakunta ja lukiomme tutorit. Jokaisella ensimmäisen vuoden opiskelijoiden ohjausryhmällä on omat tukihenkilönsä, joina toimivat tehtävään koulutetut toisen vuosikurssin opiskelijat. He huolehtivat koko lukuvuoden ajan omasta ryhmästään.

Ryhmäytymispäivä toteutettiin totutulla ja hyväksi havaitulla tavalla ns. aarteenmetsästyksellä, jossa ryhmät yrittivät kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Ryhmät tekivät tehtäviään iloisesti heittäytyen. Monet tehtävät vaativat tekijältään tietynlaista rohkeutta ja pokkaa. Sitä löytyi kiitettävällä tavalla kaikista ryhmistä.

Tehtäviä tehtiin ympäri lukiorakennusta, Ammattiopisto Lappian tiloissa, seurakunnan tiloissa ja Kauppakeskuksen sisällä ja edessä. Tutorit kannustivat ja rohkaisivat ykkösiä tehtävien tekoon.

Päivän päätteeksi tutorit laskivat ryhmiensä päivän aikana keräämät pisteet yhteen. Kauan kestäneen pistelaskun aikana ykköset esittelivät tanssimuuvejaan monitoimisalin permannolla. Vaikka ryhmien välinen kilpailu ei ollut päivän tärkein anti, voidaan tässä mainita, että kisan voitti 19A. Ryhmä palkitaan myöhemmin.

Kiitämme kaikkia onnistuneeseen päivään osallistuneita.