TORNION YHTEISLYSEON LUKIO

20 vuotta vesientutkimuskurssia

14.11.2018

Kurssi oli antoisa; vesien tutkimisen lisäksi saimme kunnon pläjäyksen tietoa biologiasta ja maantiedosta, jouduimme pärjäämään ruotsalaisten kanssa ruotsilla tai englannilla, saimme sekä liikuntaa että aikaa vain olemiseen ja lisäksi vieläpä unohtumattomia uusia kokemuksia.

Olen todella iloinen siitä, että päätin ottaa tämän kurssin ja suosittelenkin vesientutkimuskurssia kaikille. Kävisin mielelläni kurssin vaikka ensi vuonna uudestaan, niin hyvä reissu se oli.

Tuskin mikään lukion kurssi saa sellaista ylistystä ja positiivista palautetta kuin vesientutkimuskurssi. Kurssi on toteutettu joka vuosi vuodesta 1999 lähtien. Niinpä tänä lukuvuonna oli 20. kerta, kun kurssi toteutettiin. Kurssi on hyvä esimerkki rajayhteistyöstä, sillä kyseessä on Tornion ja Haaparannan lukioiden yhteinen kurssi. Vuosien kuluessa kurssille on osallistunut 520 opiskelijaa.
Aluksi kurssilla tutkittiin vuorovuosina Tornionjoen ja Kemijoen vettä, mutta vuodesta 2014 lähtien kurssilla on mitattu Tornionjoen vettä. Opiskelijat jaetaan ryhmiin, joilla on tarkka tehtävä. Tänä syksynä ryhmiä oli 13. Veden laatua tutkitaan lähes kymmenessä mittauspisteessä joen varrelta. Kurssin lopuksi mittaustulokset analysoidaan ja niistä tehdään tutkimusraportti.
Tänä syksynä kurssille osallistui 35 opiskelijaa, joista 22 oli meidän lukiosta. Kullekin kurssilaiselle jäi omat mieleenpainuvat muistot tutkimusmatkasta Tornionjoen alkulähteille. Toisille jäi päällimmäisenä hetkenä muistiin kuntotesti Isokursussa eli jyrkkien portaiden nousu kanjonista ylös. Tämä porrastreeni otti hengitykseen, sillä portaita oli todella paljon. Usea huokaili ihastuksesta, kun näki ensi kertaa Tornionjärven upeat maisemat. Vielä tätäkin enemmän ihastusta herätti vaellus Rissajaure-nimiselle tunturijärvelle. Vaikka matka sinne oli pitkä ja raskas, niin maisemat olivat niin hienot, että matkan rasitukset unohtuivat. Pulahtipa eräs uskalias uimassa tuossa kirkasvetisessä, syvässä ja kylmässä järvessä. Myös Abiskojoella koettiin elämyksiä, kun vuolaasti virtaava turkoosin värinen vesi ryöppysi rantakallioiden välissä. Tutkimusmatkalla käytiin myös Atlantin valtameren rannalla, Rombakenin vuonolla, mittaamassa ja etsimässä meren eläviä rakkolevien seasta.

Osa porukasta yöpyi Abiskon turistikeskuksen hyvin varustetuissa mökeissä ja osa oli valinnut itselleen telttamajoituksen. Yöunta saattoi häiritä säännöllisesti ohikulkevat, tuuttaavat malmijunat. Itse mittaukset sujuivat kerta kerran jälkeen paremmin maasto-olosuhteissa, kun ryhmän yhteistyö ja mittausrutiini kehittyi paremmaksi. Marraskuussa porukka kokoontui kirjoittamaan raporttia ja katsomaan tutkimusmatkasta tehtyä videota. Matkan vaiheet tallentuivat myös valokuviin ja pitkiksi ajoiksi kunkin opiskelijan mieliin.
Vuonna 1999 alkaneen kurssin luojat Seppo Kemppainen, Markku Välimaa ja Keijo Savolainen ovat jääneet tai jäämässä viettämään eläkepäiviään. Toivotaan, ettei kurssin järjestäminen tyrehdy tähän, vaan tämä suosittu kurssi säilyy ja voi hyvin jatkossakin.