Penkinpainajaiset ja vanhojen päivä siirtyvät helmikuulta

Lukiolaisille penkinpainajaiset ja vanhojen päivät ovat kauan odotettuja välietappeja lukio-opiskeluissa, mutta nyt niitä molempia joudutaan siirtämään myöhemmäksi alueen Korona-tilanteen vuoksi. Tämä asia tietenkin ikävä, mutta tarkoituksena on kuitenkin päästä viettämään näitä päiviä ennemmin tai myöhemmin. Molemmista päivistä on neuvoteltu hyvässä yhteistyössä opiskelijoiden kanssa.

 

Penkinpainajaisten varapäiväksi on abitoimikunnan kanssa neuvoteltu perjantai 16.4.2021, joka on ylioppilaskirjoitusten jälkeinen päivä ja se tulee nyt käyttöön. Penkinpainajaisia voi suunnitella 3. jakson lopussa, 4. jakson aikana ja jatkaa vielä ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

 

Vanhojen päivän kurssin tanssiesitys Tornion yhteislyseon lukiossa liittyy liikunnan kursseihin. Marraskuussa 2020 ennen kurssin aloittamista, päätettiin yhteistyössä liikunnan opettajien ja opiskelijaryhmän kanssa vaihtaa liikunnan ryhmät 3. jaksossa jaa 5. jaksossa keskenään. Vaihdoksen vuoksi tanssikurssiin liittyvä harjoittelu alkaa huhtikuun alussa eli 4. jakson arviointiviikolla tiistaina 6.4.2021 ja päättyy tanssiesitykseen Tornion 400 vuotta viikolla. Perinteiseen tapaan tanssiesityksiä on tarkoitus pitää eri kouluilla ja yleisönäytös Putaan hallilla perjantaina 14.5.2021. Mikäli Korona-tilanne ei salli sisätiloissa kokoontumia, varasuunnitelmana on pitää esitys tai esityksiä Tornio 400 vuotta juhlan yhteydessä ulkotiloissa tai esitykset streamataan yleisölle. Tanssien harjoittelussa noudatetaan opetushallituksen ohjeistusta.

Marko Kaarlela

rehtori

Lisätietoja: